Luettu

Mikko Reitala

Mikko Samuli Reitala (s. 12. marraskuuta 1964 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja kirjailija. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1989, minkä jälkeen hän näytteli pari vuotta Turussa. Sieltä hän palasi Helsinkiin vastaperustettuun Q-teatteriin. Reitala on ohjannut ja käsikirjoittanut Q-teatterille muun muassa näytelmän Henki lakkaa kulkemasta (1996) sekä ohjannut useita näytelmiä, kuten Decamerone (1999). Reitala esitti silloista pääministeriä Matti Vanhasta elokuvassa Pääministeri vuonna 2009. Hän on näytellyt myös monissa muissakin suomalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa, muun muassa elokuvissa Insiders, Cyclomania ja Vares – Huhtikuun tytöt sekä televisiosarjoissa Kovaa maata, Mogadishu Avenue ja Tauno Tukevan sota. Käsikirjoittajana hän on ollut muun muassa televisiosarjoissa Ihana mies (1999), Kaunis mies (2003) ja Rikas mies (2004). Reitalan esikoisromaani Päähenkilö julkaistiin vuonna 2005. Reitala kuuluu Rinteen taiteilijasukuun: hänen äitinsä on näyttelijä Tiina Rinne ja isänsä taidehistorioitsija Aimo Reitala. Mikko Reitalalla on kaksi sisarusta. Lääkäri Janne Reitala näytteli lääkäriä kahdessa elokuvassa 1980-luvulla.

Known For: Acting

Birthday: 1964-11-12

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Mikko Reitala