Luettu

Markku Blomqvist

Markku Valdemar Blomqvist (23. joulukuuta 1933 Uskela – 20. heinäkuuta 2000 Kajaani) oli suomalainen näyttelijä. Blomqvist näytteli pitkään Turun kaupunginteatterissa sekä usein myös televisiossa ja elokuvissa. Hänen merkittävimpiä elokuvaroolejaan ovat karjalaisen turkiskauppias ja kartanonomistajan Markki Bohattovin rooli elokuvassa Antti Puuhaara vuodelta 1976, Morfeuksen rooli Timo Linnasalon Eeva-Liisa Manner -filmatisoinnissa Eros ja Psykhe (1997) sekä Musta-Pekan rooli Mikko Niskasen elokuvassa Nuoruuteni savotat (1988). Lisäksi hän näytteli sivuosia muun muassa Renny Harlinin elokuvassa Jäätävä polte (1986) sekä Taavi Kassilan elokuvassa Petos (1988). Elokuvien lisäksi Blomqvist esiintyi myös televisiosarjoissa Tuntemattomalle jumalalle (1993) ja Kultainen salama (1994). Hän oli kiinnitettynä myös Kajaanin kaupunginteatterissa. 1970-luvulla Blomqvist levytti muutaman laulun. Vuonna 1976 hän esiintyi Toni Edelmannin albumilla Kauhea murhamies Lalli. Seuraavana vuonna puolestaan syntyi Blomqvistin tunnetuin levytys ”Liehuva liekinvarsi”. Tällä Jukka Siikavireen säveltämällä ja Erkki Mäkisen sanoittamalla kappaleella Blomqvist osallistui myös Suomen euro­viisu­karsintoihin. Blomqvist oli näyttelijä Mauno Blomqvistin veli. Veljesten ainoa yhteinen elokuva oli Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama Tulipää (1980).

Known For: Acting

Birthday: 1933-12-23

Place of Birth: Uskela, Finland

Also Known As:

Markku Blomqvist