Luettu

Veikko Kerttula

Veikko Juhani Kerttula (s. 23. heinäkuuta 1940 Tampere) on suomalainen elokuvaohjaaja, televisio-ohjaaja ja näyttelijä. Kerttula suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa, näytteli Ylioppilasteatterissa ja työskenteli 1960–70-luvuilla ohjaajana Mainos-TV:ssä ja 1980-luvulla Yleisradiolla. Tuloksena oli yli 30 tv-näytelmää, mm. Tarinoita kerrottavaksi, minisarja Kunnon sotamies Svejkin seikkailuja, Oikeamieliset, Kämppä ja Taksikuski, jonka ohjaamisesta hän sai 1970 Jussi-patsaan. Seuraavalla vuosikymmenellä Kerttula ohjasi televisiolle muun muassa elokuvat Se tavallinen tarina (1972) ja Simpauttaja (1975), jotka nekin palkittiin parhaan ohjauksen Jusseilla. Edellinen perustuu Hannu Salaman samannimiseen romaaniin, jälkimmäinen Heikki Turusen. Kerttulan ainoa pitkän elokuvan ohjaustyö on Veijo Meren romaaniin Jääkiekkoilijan kesä perustuva elokuva Iso vaalee (1983). Näyttelijänä Kerttula muistetaan erityisesti pääosastaan Mikko Niskasen elokuvassa Hopeaa rajan takaa (1963). Hänen vastanäyttelijöinään olivat Jaakko Pakkasvirta ja Pertti Pasanen. Lisäksi Kerttula näytteli pienen roolin Matti Ijäksen elokuvassa Katsastus (1988).

Known For: Directing

Birthday: 1940-07-23

Place of Birth: Tampere, Finland

Also Known As:

Veikko Kerttula