Luettu

Siiri Nordin

Siiri Aurora Nordin on suomalainen rock- ja popmuusikko. Nordin oli popyhtye Killerin laulaja yhtyeen aktiiviaikana 2001–2003. Siiri Nordin on julkaissut englanninkielisen albumin Me Too (2006) ja suomenkieliset albumit Lyö tahtia (2008) ja Paremmin kuin kukaan (2011). Nordin nousi julkisuuteen Killer-yhtyeen laulajana. Killerin tunnetuimpia kappaleita ovat ”Naughty Boy”, ”Liar” ja ”All I Want”. Yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle vuonna 2005. Nordinin vuonna 2003 Helmiä ja sikoja -elokuvaa varten levyttämä ”Sydämeni osuman sai” (jousisovitus Henrik Perelló),(käännösversio laulusta ”Something's Gotten Hold of My Heart”) sai runsaasti radiosoittoa. Toukokuussa 2006 Nordin julkaisi ensimmäisen soololevynsä Me Too. Albumi ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti. Maaliskuussa 2008 ilmestyi Nordinin ensimmäinen suomenkielinen albumi Lyö tahtia. Sen ensimmäinen single ”Viimeinen palanen” sai ensisoittonsa radiossa marraskuussa 2007. Toukokuussa 2011 ilmestyi uusi albumi Paremmin kuin kukaan, jonka ensimmäinen single ”Lusitaan”. nousi keväällä 2011 muun muassa Radio Novan soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Syksyllä 2011 Nordinin ääntä kuultiin MTV3-kanavalla esitetyn Klikkaa mua -sarjan tunnuskappaleella Huomenna on paremmin. Siiri Nordinin vanhemmat ovat kuvanveistäjä Antti Nordin ja lavastaja Metti Nordin. Hänen veljensä Reino Nordin on näyttelijä ja muusikko. Hänen velipuolensa Boris Nordin-Oroza on esiintynyt hänen kanssaan. Taiteilija Outi Heiskanen on Siiri Nordinin isoäiti. Siiri Nordin on nähty myös Linnan juhlissa, sillä vuonna 2001 hän pääsi Linnaan The Rasmuksen Lauri Ylösen seuralaisena. Nordin on opiskellut puuveneen rakennusta ja on innokas purjehtija. Hän on työskennellyt myös taksikuskina. Siiri Nordin osallistui syksyllä 2011 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 6. tuotantokaudelle. Nordin putosi kisasta parinsa Jani Rasimuksen kanssa kisan 4. pudotuksessa. Nordin näytteli nuorempana muun muassa Ryhmäteatterin viihdesarjassa Tabu ja teki lapsiroolin vuonna 1988 kuvatussa Mika Kaurismäen elokuvassa Cha Cha Cha.

Known For: Acting

Birthday: 1980-10-15

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Siiri Nordin